Katottiin eilen Paprika(2006), eli joku animetrilleri leffa mikä löydettiin täältä pöydältä. Juonellisesti se oli aika monimutkainen ja visuaalisesti aivan upea kokemus, mutta vaatii ehdottomasti toisen katselukerran, että palaset loksahtelee paikoilleen. Minuu jäi kuitenkin häiritsemään se, kuinka hurjasti se toi mieleen yhen miun lempileffan (Ghost in the Shell - innocence 2 [2004] ). Vaikutti siltä, että juoneen ja visuaaliseenkin toteutukseen oli otettu vaikutteita aika suoranaisesti siitä. Toinen asia mikä huolestuttaa on se, että valmistusvuosikin on sopivasti pari vuotta aikaisempi. Alussa piirrustustyylikin vaikutti niin samankaltaiselta, että epäilin jo tekijöiden olevan samat. En todellakaan halua nimetä Paprikaa huonoksi leffaksi, se vain vaikuttaa niin samankaltaiselta, että joutui vertailun kohteeksi. Molempia voi kuitenkin suositella siinnä mielessä, ettei kumpaakaan voi luokitella kategoriaan "huonosti tehtyä värikästä ällösöpö ernuilu animea ". Näissä leffoissa on mukana ajatusta.
PAPRIKA
Plussia ja miinuksia:
+elokuva jossa pitää itse oivaltaa
+visuaalisesti upea kokemus
+sopivan pituinen,
(sama teema liian pitkällä ajalla saattaisi rasittaa päätä)
+hyvät henkilöhahmot, ei perinteisiä isosilmäisiä minihametyttöjä
- välistä rasittava japanilainen konemusiikki
alkoi käydä kalloon yhdistettynä muutenkin vaikeasti seurattavaan juoneen
-lopulta jäi odottamaan jotain vähemmän latteaa
- vaatii muutaman katselun kerran ennen kuin juonen oivaltaa
(kuvat film. PAPRIKA)
-kata
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti