torstai 4. helmikuuta 2010

hello hooligans


Eilen askarreltiin ystävänpäivä kortteja. Oon aina ollu vähän heikko saksi-liima puuhissa mut eilen kyl tuli korttii väännettyy aika tunteella. Eniten aikaani ja taitooni tuhlasin Essin korttiin, ja tein sille viel perhossormuksen jolla miun ois kuulema pitäny kosii sitä. Annoin sen sille eilen lenkillä Niikalla. Typerää miusta on tullu ihmisriippuvainen ja ajatus seuraavasta viikosta ilman Essii kuulostaa.... TYPERÄLTÄ. Voisin vaikka nukkuu sen aikaa. Tosin vklp nään Reettaa. Pääsen käymään siis kuopiossa. Tänään parempi päivä, jälleen.


Sain neuvoteltua itselleni kaikki luvat, joten saan tehdä nyt tunnin mittaisia lenkkejä. Puolituntisissa lenkeissä ei ollut muuta huonoa, muttei jaksa monta kertaa päivässä heittää ulkovaatteita niskaan. Ja nyt naurattaa, että käytin äskeistä lausetta tosiaan perusteluna?!?! Eilenkin lenkkeilin villapaidassa.

Tänään oli piirtotesti, oli erilaisii kuvii mitä piti jatkaa haluamalla tavalla. Tein surullisen intiaanin pään, tehdasmaiseman, Horation risteilyllä (toivon että se psykologi omistaa huumorintajun, minä en), kilpikonnan, savukkeen, peruukkipäisen naisen, silisteripäisen pääkallon, piraijan ja kyyhkysen.

Kolmatta tai neljättä päivää putkeen taustalla soi Don Diablo. Loistavaa. Oon rakastunu, pitää keksii tapa miten saan tuon koko albumin kerralla ladattuu tälle koneelle.

Ainiin tänään on Elsan läksijäiset ja Jorma tapetaan (tehtiin porukalla messukarkeista "pinyata" jos sitä voi siksi kutsua.

Valmistarpeet tulevat tässä: karkki + random lehdet ja mainokset + nitoja + Tuijan liian kalliiksi kuvailema teippi + ja paljon rakkautta = JORMA.




Huom. Perinteinen Meksikolainen Pinyata:


Ja sitten vähemmän perinteinen Meksikolainen Pinyata:



 (huomatkaa aneleva katse, se kuolee tänään!!!!)


TEE IHAN OMA JORMA!


 1. Leikkaa lehdistä/karkkipapereista järjetöntä epämääräistä silppua.


2.  Purkillinen tai pari: rakkautta.



3.Valitettavasti pelkällä tunteiden palolla Jormat ei tahdo pysyä kasassa, joten nitoja on ihan hyödyllinen apuväline.


4. lisäksi suositellaan myös teippiä ( mielellään tavallista laadukkaampaa, että keskiikäiset naiset tulee valittamaan sen tuhlaamisesta)


5. Haali jostain karkkii ja muuta mässyy
(tässä vaiheessa on tärkeää, ettet syö niitä heti)


6. Käytä kaikkia edellämainittuja tarpeita yhdessä, Jorma saattaa syntyä tai sitten ei.
 

Lopussa kiitos/Jorma seisoo:

7.Kun olet saanut Jorman tuijotuksesta tarpeeksesi tapa se raa'asti ja syö karkit sen siäsältä.
 Jormaa ei saa sääliä, se on tarkoitettu tapettavaksi.






- kata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti